Sivut

30.4.2013

Varaslähtö vappuun

Aloitimme vapun vieton jo aamulla, kun päätin ottaa lelun mukaan aamulenkille. 

Tämä oli kyllä loistava aloitus päivälle! Leikkimistä, raikkaan ilman nuuskimista, juoksentelua. Ja Valon osalta myös kuralätäköissä rymyämistä.





27.4.2013

Viimeinen päivä

Tänään sen saa ottaa pois! Kaulurin, nimittäin. Ainakin jos osaamme itse ottaa tikit pois.

On tätä päivää odotettukin. En malta odottaa, että voimme taas pitää Valoa ulkona vapaana, mennä agilityyn ja heitellä frisbeetä.

Valosta on kyllä kuoriutunut oikea pro-tason kaulurinpitäjä. Se osaa juoda, leikkiä leluilla ja nukkua omassa kopissaan sen kanssa. Eikä Valo edes enää kolisuta sitä niin paljon, vaan se luikkii ympäriinsä kuin paraskin salaisen palvelun agentti.

Toivottavasti Valon ei kuitenkaan tarvitsisi käyttää kaulurintaitojaan enää koskaan. En nimittäin usko, että kenelläkään tulee kauluria kauhea ikävä.

22.4.2013

Onnea on nukkua omassa pedissä

Tänään on Valon viides päivä kaulurin kanssa. Nyt se on onneksi oppinut elämään sen kanssa eikä vaikuta enää niin raukalta kuin aiemmin.

Valon strategia on hyvin yksinkertainen. Se käyttäytyy kuten tavallisestikin, eikä taida aina edes muistaa, että sillä on muovinen tötterö päässään. Tämä johtaa lukemattomiin kolauksiin, kun kauluri ottaa johonkin kiinni. Eipä näytä haittavaan. Se on kyllä ihan kätevää, koska äänestä tiedämme, missä Valo menee.

Valo on myös oppinut kääntämään niskaansa sen verran, että se voi nuohota lattiaa koko imukuppi lattiassa kiinni. Hyvin tehokasta herkkujen seulontaa. Omassa pedissäkin nukkuminen onnistuu. Myös autossa matkustaminen ja nukkuminen kaulurin kanssa sujuu vaivattomasti.

Ainoastaan juominen ja leluilla leikkiminen ei kaulurin kanssa onnistu. Yritys on kyllä kovaa! Kun Valolla on jano, kuuluu keittiöstä kauhea ryminä. Aluksi minä ihmettelin, että mitä ne naapurit oikein touhuavat. Selvisi, että se olikin Valo, joka kaulurillaan töni vesikuppia.

Kyllä tästä siis yli päästään. Nyt ollaan jo puolessa välissä.

18.4.2013

Eilen se tapahtui

Viime yö oli pitkä. Valo itki koko yön eikä siinä kauheasti ketään sitten nukuttanut. Neljältä aamuyöllä laitoin korvatulpat ja nukahdin.

Kävimme siis eilen leikkauttamassa Valon. Pitkällisten pohdintojen jälkeen päätimme, että tämä on paras ratkaisu. Itse leikkaus sujui melko nopeasti ja kaikin puolin hyvin. Paitsi että se oli aika kammottavaa katsoa omaa koiraansa vintti pimeänä. Onneksi Valo toipui leikkauksesta nopeasti, nyt se on jo oma itsensä.

Leikkaus on siis jo unohdettu, mutta sen jälkivaikutukset ei. Valolla pitää kymmenen päivän ajan olla kauluri päällään, jottei se pääsisi nuolemaan haavaa. Minä ajattelin, että se saattaisi hieman vierastaa kauluria mutta että kyllä se siitä tottuu.

No ei ole ainakaan vielä tottunut. Se törmäilee koko ajan seiniin, tuoleihin ja lattiaan. Nyt se sentään pääsee jo itse seisoma-asennosta makuulle. On tuo sen touhu silti aikamoista taistelua. Kun kaulurin ottaa ulkoilua varten pois, nousee häntä pystyyn ja olemus kevenee kertaheitosta. Kauluri päällä se näyttää totaalisen surkealta ja pientä, onnetonta vinkunaa kuuluu vähä väliä.

Raukka ei mahdu edes omaan petiinsä kaulurin kanssa.

15.4.2013

Alla omenapuun

Pienet retket ovat siitä mukavia, että on kivaa viettää aikaa yhdessä. Sen lisäksi Valoa väsyttää niiden jälkeen usein niin paljon, että loppupäivä menee yleensä aika leppoisasti. Viime viikonloppuna päätimme M:n kanssa, että haluamme väsyneen koiran, joten läksimme Valon kanssa Viherpajaan

Viherpajasta löytyy varsinkin kevätaikaan todella kaunis japanilainen puutarha. Vetonaulana toimii mitä ilmeisemmin karpit ja kirsikkapuut. Minä en kylläkään tiennyt, että mitkä niistä puista oli just niitä kirsikkapuita, koska ne eivät ihan vielä kukkineet. 

Niinpä tykkäsin eniten tuosta sillasta. Valo taas sammakoista. Niitä oli ihan kauheasti siellä ja minua vähän kauhistutti, koska ne olivat aika tosi isoja. Valo yritti mennä tuonne lampeen räpiköimään, koska hei, siellähän ne sammakot on ja mä haluaisin nyt leikkiä niiden kaa

Valo on kerran löytänyt pellolta kuivuneen sammakonjalan ja syönyt sen kertaheitolla. Vaikka se ei olekaan niin vakava juttu, olen silti sen jälkeen ollut aika tarkkana sammakoiden kanssa. Pysyimme siis kaukana lammesta.

Viherpajaan jätimme muutaman märän tassunjäljen ja vähän kuopsutettua hiekkaa. Mukaan otimme retkeilystä täysin väsähtäneen koiranraadon. Onnistunut reissu.

12.4.2013

Aktiivinen löhöilijä

Minun täytyy vielä mennä töihin illalla, mutta Valo on jo siirtynyt viikonlopun viettoon.


Ei sillä, että se viikonloppujaan nukkuen viettäisi. Viikonloput ovat itseasiassa yleensä hieman riehakkaampia päiviä, kun minulla ja M:lläkin on enemmän aikaa. Tämä onkin melko harvinaislaatuinen kuva, koska jos otan Valosta sisätiloissa kuvan, se yleensä mököttää. Tässä se sen sijaan ihan oikeasti vain lepäilee.

Kunhan halusin näyttää, että kyllä Valokin joskus lepää. Vaikka välillä tuntuu, että se tekee kaikkea muuta.

9.4.2013

Unohdin syntymäpäivän

Valo täytti eilen kolme vuotta, ja minä muistin sen vasta tänään. Unohdimme synttärit viimekin vuonna. Tiedän, että koirilla ei ole halaistua hajuakaan omista tai sen koommin muidenkaan syntymäpäivistä. Mutta silti minusta tuntuu pikkuisen pahalta.

Niin moni kuitenkin viettää edes jollakin tapaa oman koiransa syntymäpäivää. Ja se on minusta hyvä idea, itseasiassa koiria voisi juhlistaa vieläkin useammin, sen verran mahtavia ne tuppaavat olemaan. Olenpa kuullut sellaisistakin koiranomistajista, ketkä viettävät jopa koiriensa nimipäiviä.

Minä sen sijaan en antanut lahjaa, tehnyt ekstrapitkää lenkkiä tai syöttänyt herkkujakaan. Mutta jotain minäkin tein. Soitin eläinlääkärille kysyäkseni kastrointiajoista. Aika hyvä syntymäpäivälahja.

Minä ajattelin kuitenkin - ikään kuin hyvittääkseni tämän - viettää Valon 3-vuotiskotiintulijaispäivää. Se on vasta kahden kuukauden päästä. Silloin aion tehdä pitkän metsälenkin ja heittää muutaman ylimääräisen kerran frisbeetä.

Ja ehkä jo tänään, annan Valolle muutaman palan makkaraa.

6.4.2013

Nerokkaita tapoja aloittaa keskustelu koiranomistajan kanssa

Olen huomannut, että Valon kanssa kulkiessa monet tuntemattomat tulevat melko herkästi juttusille. Yleensä puhutaan koirista, välillä jostain ihan muusta. Peruslausahdukset "onpa suloinen koira", "minkä rotuinen se on?" ja "meilläkin on tolleri" on kuultu moneen kertaan. Sen sijaan muutamat muut keskustelunaloitukset ovat jääneet mieleeni niiden omaperäisyyden takia:

- saanksmä kysyä, et karkaileeks teidänkin koira?

- sillähän on punainen nenä!

- tuo seefferi haukkuu tosi kovaa (Valo oli hiljaa eikä muita koiria näy tai kuulu missään)

- niin tuo on semmonen paimenkoira, eiks niin
- ei kun se on noutaja
- paimenkoirahan toi ihan selvästi on

- miten sillä on noin valkoset tassut?


 Voi, mistä jäisinkään paitsi ilman koiraa.

3.4.2013

Leikkauttaakko vaiko eikö

Kas siinä pulma. Olemme miettineet Valon sterilisointia. En osaa sanoa, olisiko se oikea ratkaisu vai ei.

Monet tuntuvat perustelevan kastroimista juuri sillä, että näin koiran karkaamiset, aggressiot ja reviiritietoisuus voivat vähentyä. Tällaisissa tapauksissa kastrointi on mielestäni todella ymmärrettävää, ellei jopa odotettavaa. Meillä ei kuitenkaan ole mitään yllämainituista ongelmista. Valo on todella kiltti koira eikä se pentuaikojen jälkeen ole enää karkaillutkaan.

Miksi me sitten veisimme koiramme leikattavaksi?

Tiettyjen syöpien ja muiden sairauksien riskit pienenevät. Tämäkään ei kuitenkaan ole meidän päällimmäinen syy, vaikka se on tietysti myös hyvä asia. Jos tietäisin varmasti, että sterilisoimalla Valon se saisi lisää elinaikaa, tekisin sen heti. Koska siitä ei kuitenkaan ole varmuutta, on se vain hyvä lisä.

Ongelma löytyy sen sijaan agilitysta.Valo ei pysty keskittymään agilityyn ollenkaan, jos kentältä löytyy hyväntuoksuinen tyttökoira. Halliin, jossa käymme, ei saa edes tuoda juoksuisia narttuja, joten Valon huomion kiinnittäneet koirat ovat muuten vain erityisen kiinnostavia. Lisäksi emme oikein pysty käymään missään koiratapaamisissa, koska Valoa kiinnostaa joku ihan muu kuin leikkiminen. Minusta olisi ihanaa sopia naapureiden ja tuttujen koirien kanssa leikkitreffejä, mutta tällä hetkellä se olisi pelkästään turhauttavaa - kaikille osapuolille.

Tämä ei omasta mielestäni ole kuitenkaan pelkkää mukavuudenhalua. Luulen, että Valollakin olisi parempi olla, kun sen ei tarvitsi edes ajatella tyttökoiria. Emme kuitenkaan aio teettää sillä pentuja.

Silti minua kalvaa pieni syyllisyys, kun mietin tätä asiaa. Pystyn selvästi kuvittelemaan Valon leikkauksen jälkeen kovissa kivuissa ja kauluriin pukeutuneena. Valo osaa olla todella sydäntäraastavan raukka, jos sille tapahtuu jotain ikävää.

Kastroinnissa on kuitenkin paljon hyviä puolia, ja olenkin kallistumassa eläinlääkärille menon puoleen. Huonoja puolia ei mielestäni ole paljon. Leikkaukseen liittyy tietysti aina pieni riski, mutta tämäntyyppisessä rutiinitoimenpiteessä se on luultavasti aika harvinaista, että jotain oikesti sattuisi.

Olen kuullut myös tarinoita siitä, miten koiran persoonallisuus on muuttunut täysin leikkauksen myötä. Koirasta on tullut laiskempi, elottomampi ja huonosti reagoiva. Näitä tarinoita en ole kuitenkaan kuullut yhdeltäkään oikealta koiranomistajalta, vaan tapaukset ovat aina olleet "tutun tuttujen" koiria. Luonne voi tietysti muuttua hieman rauhallisemmaksi esimerkiksi karkailun ja haukkumisen puolesta, mutta sehän on vain hyvä asia.

Ainoaksi todelliseksi miinukseksi mielestäni jää siis koiran kärsimys. Minä en vain kestäisi niitä isoja, surullisennäköisiä nappisilmiä.