Sivut

31.5.2013

Hyvää elämää

Miten kaikki tuntuukin paljon paremmalta, kun ulkona on lämmin.

Lenkeistäkin on salakavalasti tullut melkein puolet pitempiä kuin talvella. Ja eipä tullut talvella jahdattua yhtäkään sorsaa, kastettua tassuja lätäköissä tai syötyä yhtäkään ruohonkortta. Tuulenvirekin tuntuu kesäisin aika paljon mukavemmalta.

Toivottavasti hienot ilmat jatkuisivat läpi koko kesän. Toisaalta, jos ulos lähtiessä ei tarvitse pukea villasukkia ja pipoa, ollaan jo plussan puolella.

29.5.2013

Kolme vuotta kotona

Tasan kolme vuotta sitten Valo tuli meille.

En olisi muistanut sitä, ellen olisi lukenut minun ja M:n vanhoja tekstiviestejä. M lähetti minulle päivää ennen pennun hakemista viestin, jossa luki "Tiedätkö mikä päivä huomenna on?" ja minä vastasin että "Onnenpäivä!". Nuo viestit minä kyllä muistan.

Muistan myös sen toiveikkaan ja pelonsekaisen fiiliksen, mikä minulla oli, kun ajoimme hakemaan Valoa. Ja sen jännityksen, kun ensimmäistä kertaa sain silittää omaa koiraani, heittää sille lelua ja katsella kuinka se leikki sisarustensa kanssa.

Ja muistan sen epätoivon hetken, kun lähdimme ajamaan kotiin, ja Valo itki kurkku suorana haluavansa takaisin. Sitten, kymmenen minuutin kuluttua, itku lakkasi ja Valo nukahti. Silloin minä ajattelin, että tämä on nyt meidän koira.

Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista. Olemme käyneet pentukursseilla, tokossa, agilityssa, koirauimalassa ja koirakouluttajalla. Valo on syönyt litratolkulla lunta, laatikollisen rotanmyrkkyä ja pussillisen pähkinöitä. Olemme opettaneet Valolle kierimistä, ravistelua, noutamista ja valonkatkaisijan painamista. Olemme tutustuneet naapureihin ja tavanneet lukuisia muita koiraihmisiä. Valo on saanut lastillisen koirakavereita ja kourallisen vihollisia.

Vaikka tämä onkin klisee, aika todella on mennyt ihan hirvittävän nopeasti. En voi uskoa, että Valo on ihan oikeasti jo 3-vuotias ja aikuinen koira.

On siinä tietysti hyvätkin puolensa, ettei Valo ole enää pentu. Ei esimerkiksi tarvitse enää suojella mattoja kuin pyhintä omaisuutta ja rynnätä pää kolmantena jalkana ulos, kun Valo aamulla herää. Eikä Valoa tarvitse enää kantaa kotiin, vaikka lenkki vähän venähtäisikin.

Ja kaikista tärkein: pentuna Valoa ei voinut kunnolla halata kun se oli niin pieni. Nyt voi.

28.5.2013

Kentällä

Emme ole harmikseni päässeet ohjattuihin agilitytreeneihin kahteen viikkoon. Olen yrittänyt korjata tilannetta ja olemme käyneet kentällä ihan vaan kahdestaan.

Kisoihin lähteminen alkaa jo kuumottaa. Tänään teimme hiukan keppejä, ja ne menivät niin hyvin, että ajattelin hetken että olen tullut väärän koiran kanssa harjoittelemaan. Ei sillä, etteikö ne aiemminkin olisi menneet ihan hyvin. Mutta nyt Valo näytti ihan oikealta agikoiralta, kun se viiletti keppejä selkä matalana ja täydellisessä rytmissä.

Kontaktit A:ta lukuunottamatta sen sijaan ovat vieläkin aika retuperällä. Olisin kuvittelut, että A olisi puomia haastavempi, kun siinä tullaan niin kovalla vauhdilla alas. Monimutkaiset ovat koiran ajatukset... Puomissa ongelmana on, että Valo kyllä pysähtyy esteen lopussa, mutta ei laita tassujaan maahan, vaan jää kokonaan esteen päälle ihmettelemään. Tämän luulisin saavamme kyllä aika nopeasti kuntoon. Keinua sen sijaan emme ole tehneet juuri ollenkaan, ja minä koitan olla ajattelematta, että sellainenkin este on olemassa. Vaikka tietysti sitä pitäisi ajatella, ja varsinkin harjoitella.

Muuten sujuu jo aika hyvin. Minä töppäilen tietysti vieläkin aika ajoin mutta kyllä se koira kuitenkin välistä osaa mennä oikeaan suuntaan. Katselin jo hiukan tulevien möllikisojen päivämääriä. Ehkä johonkin niistä osallistumme jos vain uskallan lähteä.

26.5.2013

Etsivät

Eilinen päivä oli aika täydellinen.

Ulkoilua kertyi yhteensä neljä tuntia, mikä taitaa olla tämän kevään ennätys, jollei mökkireissuja lasketa mukaan. Minä löysin kevään ensimmäiset metsäorvokit ja Valo löysi uuden lammen. Se oli liejuinen ja haisi pahalta. Juuri Valon makuun, siis.




21.5.2013

En ajatellut

Koiran omistaminen tuo mukanaan niin paljon asioita. Niin hyviä kuin huonojakin juttuja - ja muutamia ihan odottamattomia asioita. Minä en todellakaan odottanut esimerkiksi...

...viettäväni aikaa agilitykentällä sunnuntaina iltayhdeksältä, täyden kaatosaateen vallitsemana ja huutamassa kurkku suorana "PUTKEEN"

...että kiukkuisena ja väsyneenä, välillä paras vaihtoehto on heittää koiralle frisbeetä

...olevani niitä ihmisiä, jotka höpöttävät omalle koiralleen kaikenlaista hölmöä

...joutuvani oikeasti imuroimaan jokaikinen päivä lattialla lainehtivia koirankarvoja

...että koira voi yhtäaikaa haista mädälle kalalle, kuivuneille sammakoille ja jollekin hyvin pilaantuneelle sen kahlattua uitua sukellettua likaisessa ojanpenkassa

...koirien todella pitävän siitä, että ne haisevat mädälle kalalle, kuivuneille sammakoille ja jollekin hyvin pilaantuneelle







...että hymyilisin joka kerta, kun astun ulko-ovesta sisään kotiin

Mitä tähän voisi enää lisätä. Koiranomistajat ovat kyllä onnekkaita. Ja vähän höperöitä.

18.5.2013

Aamumökötys

Täällä alkaa jokainen aamu samalla tavalla - pää sängyn reunalla.

16.5.2013

Ei nimi koiraa pahenna

Minä olen melko tyytyväinen koiramme nimeen. Valo. Kasvattajan luona Valoa kutsuttiin vielä Leoksi. Halusin kuitenkin jotain muuta. Ehdotin M:lle ensin nimeä Jalo, joka tuli hyvin innovatiivisesti mieleeni jostakin Disneyn vanhasta koiraelokuvasta. Siitä nimi jalostui (eli valostui) lopulta Valoksi.

Valo näyttääkin mielestäni ihan Valolta, eikä yhtään Leolta tai Jalolta. Valo tuo myös jokainen päivä valoa minun ja M:n elämään, että nimi on siinäkin mielessä varsin osuva. Välillä Valo on myös varsinainen valopää.

Koiran nimeäminen on mielestäni melko haastavaa. Olisi hyvä, että nimi olisi kaksitavuinen, jotta se olisi helppo lausua ja että koirakin oppisi sen nopeasti. Vaikkapa luoksepyydettäessä on hippasen helpompaa huutaa "Retu" kuin "Vilhelmiina". Ja sitten ikuisuusongelma - ottaakko ihmisnimi vai koiranimi?

Iltalehden mukaan Suomen suosituimmat koirannimet ovat Bella, Jeri ja Rita. Myös esimerkiksi Nalle, Rolle ja Lilli ovat suosittuja. Osa omistajista sen sijaan on päättänyt päräyttää ja antanut astetta erikoisemmat nimet: hauskimpia koirannimiä, mitä olen kuullut on ainakin Riesa, Urpo, Otus ja Kutvonen.

Valoa ei löydy sadan suosituimman koirannimen listalta. Toisaalta Valo ei kyllä ole mielestäni mikään kovin erikoinen nimi. Onneksi kuitenkin lempinimiä voi antaa kahmalokaupalla! Valsson, Vallu, Valbert, Baatto, Batsson, Botsson, Batsonen, Hausson. Muutamia vain mainitakseni.

En muuten tiedä, miksi moni luulee koirani nimen kertoessani, että Valo on tyttö. Suomalaisia miehiä Valo etunimenään on ollut kaiken kaikkiaan yli 600, kun taas nais-Valoja alle 30.

Mikä tausta oman koirasi nimellä on?

14.5.2013

Pohdintoja leikkauksen jälkeen

Valon kastroinnista on nyt kulunut melkein kolme viikkoa ja ajattelin hieman kertoa, kuinka leikkaus on vaikuttanut Valoon ja meidän elämään yleensä.

Pohdimme asiaa melko pitkään, vaikka emme keksineetkään varsinaisesti mitään asiaa, mikä olisi ollut leikkausta vastaan. Ainoa este oli leikkauksen hinta – yksityisillä eläinlääkäreillä hinnat tuntuvat pyörivän 300 euron kieppeillä. 

Agilitykaverin avustamana löysimme eläinlääkärin, joka lupasi kustantaa koko lystistä pelkästään 130 euroa. Silloin ajattelimme, että nyt tai ei koskaan. Tällaisten asioiden päättämisessä rahan ei tietysti pitäisi olla se merkitsevin asia, mutta tällä kertaa, niin kuin elämässä välillä, se vain meni niin. 

Itse leikkaus oli melko nopeasti ohi ja kaikki sujui mallikkaasti. Vaikka Valo olikin kaulurin kanssa kaikin tavoin hyvin raukka, toipui se pikavauhtia ja tikit saimme itse poistettua melko helposti. 

Elätin toivetta, että Valo unohtaisi steriloinnin jälkeen narttukoirat lähes kokonaan. Että muita koiria tavatessaan se ei yrittäisi pelkästään astua niitä, vaan että se voisi myös leikkiä niiden kanssa. Ja että agility sujuisi pelkästään agilityn merkeissä, eikä tyttökoirista haaveilun merkeissä. Ajattelin myös, että Valo saattaisi jonkin verran rauhoittua noin muutenkin.

Oikeasti asiat eivät menneet ihan niin. Ihan yhtä lailla kuin ennenkin ne tyttökoirat kiinnostavat. Mitään varsin isoa ongelmaa meillä ei koskaan tämän kanssa ole ollut, joten ei se kauhean suuri pettymys ollut.

Sen sijaan muita muutoksia on tullut. Lenkeillä käydessämme olen huomannut, että Valosta on kuoriutunut oikea lonnija. Se maleksii aiempaan verrattuna hyvin hitaasti ja huolettomasti eteenpäin, niin että sitä joutuu toisinaan oikein houkuttelemaan kulkemaan vähän ripeämmin. Se pysähtelee lenkeillä myös aiempaa enemmän, kuin pitämään taukoa. Leikkiminen ja agility on edelleen yhtä touhua, mutta niiden jälkeen se on selvästi väsyneempi kuin ennen leikkausta.

Valosta on siis tullut hiukan laiskempi. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia, sillä olen aina pitänyt Valossa siitä, että se on sellainen kuin on; hätähousuinen intoilija. Toisaalta se on mukavaa ja helpottaa se toki arkea, kun Valo on rauhallisempi ja väsähtää helpommin. Olen myös tyytyväinen tietäessäni, että ainakin osa sairauksista on poissuljettuja leikkauksen myötä. Ehkä Valo on meidän kanssamme muutaman vuoden kauemmin leikkauksen ansiosta.

Mutta rehellisesti sanottuna: jos olisin tiennyt tämän kaiken ennen leikkausta, en ole varma, olisinko päätynyt steriloimaan Valon.

11.5.2013

9.5.2013

Jättimäinen papukaija

Tänään on ollut varsin onnistunut vapaapäivä. Emme ole tehneet mitään sen kummempaa ja siitä se erityisyys tuleekin. Kun kokonaisen päivän ajan saa vain olla ja möllöttää. (No, olen kyllä järjestellyt mappeja, tiskannut ja taisin koskea imuuriinkin, mutta ajatuksen tasolla möllötin kuitenkin.)

Valo on sen sijaan ottanut rennosti. Mitä nyt hiukan säikähtänyt sisälle pölähtänyttä herhiläistä, mutta onnistuneen vapautuksen jälkeen Valo on taas ollut hyvin tyyni.

Paitsi sitten ulkona. Valo on tämän päivän aikana kastanut tassunsa lampeen, yrittänyt pyydystää sammakon, ulvonut ambulanssille ja juossut käpyjen perässä. Ja ihmettelyt pientä poikaa, joka huusi "TÄÄLLÄ ON JÄTTIMÄINEN PAPUKAIJA" Valon nähdessäään.

Ihmettelin muuten minäkin vähän. Selvisi, että se olikin vain hämäyskeino, jotta pojan kaveri juoksisi pojan luokse ihmettelemään suurta lintua. Se kyllä toimi. Valtava papukaija taitaa siis olla paljon mielenkiintoisempi asia kuin keskikokoinen koira.




Mutta yhden asian tahtoisin tietää. Miten Valo onnistuukin aina saamaan turkkinsa täyteen kaikenlaista epämääräistä roskaa?


2.5.2013

Lääkeinnostus

Taas on aika auringon! Sekä matolääkityksen. Annamme Valolle matolääkkeen kaksi kertaa vuodessa; lunten sulaessa ja lunten saapuessa.

Luunmuotoisten matolääkkeiden löytäminen oli kyllä paras teko koskaan. Minun ei tarvitse kuin avata paketti, ja Valo on kärppänä odottamassa annostaan.

Tosin myönnän, että Valoa on muutenkin aika helppo juksata. Aluksi sitä pitää innostaa teettämällä paljon temppuja. Sen jälkeen ei tarvitse kuin ojentaa käsi ja Valo hotkaisee minkä tahansa herkun alta aikayksikön katsomatta tai nuuskimatta lainkaan.

Tällä keinolla Valon suuhun uppoaisi vaikka pikkukiviä.