Sivut

31.8.2014

Kuorsaava karvaturri

Pidän itseäni melko sikeäunisena. En herää ambulanssin sireeniin, vauvan itkuun enkä naapureiden aamuyöhön venähtäneisiin pippaloihin. Mutta yhteen ääneen herään varsin hyvin.

Valon kuorsaukseen.

Valo on melko kovaääninen nukkuja, ja päivisin sen unta rytmittävät vinkumiset, ulvomiset ja tassujen jyskytys lattiaa vasten. Öisin meno on onneksi rauhallisempaa, ja yleensä sängyn alta on kuultavissa vain pientä, hentoa unituhinaa.

Ymmärrän sen kyllä. Kaikki, mitä Valo hereillä ollessaan tekee, on kovin intensiivistä. Leikeissä ollaan mukana sata lasissa, joka kerta. Agilityssä kaahotetaan kunnes kupsahdetaan kentän laidalle. Ja metsässä nuuskitaan jokainen kivenmurikka yli ja ympäri. Joten kyllä, on ihan loogista että myös nukkuminen on melko kiihkeää.

Ja kuten jo sanoin, yöt menevät yleensä melko rauhallisesti. Siis yleensä.

Sitten on niitä vaiheita, kuten nyt, kun Valo kuorsaa unissaan kuin ronski rekkakuski. Ja jostakin syystä minä en silloin saa unta, vaan panettelen koiraa, joka ei pysy hiljaa edes unissaan.

Meillä ei edes ole lättänokkaista koiraa, jolle kuorsaus olisi tyypillistä. Meillä on punanokkainen tolleri, joka nyt vaan sattuu nukkumaankin intensiivisesti.

24.8.2014

Hetki auringossa

Ei tässä muuta, kuin että tänään on ollut lämmin päivä. Monen sateisen ja kolean päivän jälkeen se on tuntunut samalta kuin se fiilis, kun läpimärkänä kotiin tullessaan vetää villasukat päälle.

Myös Valo on ollut lämpimästä tyytyväinen, sillä lämpimällä ilmalla lenkit pitenevät.

Niin että ei tässä muuta. Huomenna sataa taas, mutta onneksi on villasukat. Ja Valo.



17.8.2014

Luvalliset!

Olimme eilen taas kisakentillä kolmen startin verran. Ensimmäinen rata oli hyppäri, mistä tuli kepeiltä viisi virhepistettä. Suuntasin jo loppusuoralle, joten huiskasin Valon kepeille vähän sinnepäin, ja väärästä välistähän se sitten meni.

Seuraavat kaksi rataa menivät paljon paremmin. Molemmista nollat, LUVAt ja reilusti alle ihanneajan. Toisella radalla olimme ensimmäiset ja toisella tulimme toisiksi. Videomateriaali jäi harmittavan köyhäksi - suoritukset tulivat kyllä nauhalle, mutta ne ovat tärisevät, sumuiset ja pikkuveljeni huutaa niissä "no menee noi ainaki kahtasataa".

Olemme treenanneet koko kesän kovasti ja tuntuu, että kehitystäkin on tapahtunut. Nyt se kehitys vihdoin näkyi myös kisatilanteessa.

Olen niin onnellinen! Enkä pelkästään menestyksestä, vaan myös Valosta. Se käyttäytyy kisakentällä niin hienosti ja kuuntelee tarkkaan jokaisen käskyni. Maailman Paras Kisakaveri

13.8.2014

Joskus parhaan viihteen tarjoaa grilliritilä

Ystävämme omistavat moottoriveneen, jonka kyytiin nousimme viime viikolla ensi kerran. Kiertelimme saaristoja ja nousimme maihin pienelle kaupungin omistamalle saarelle, jonka nimeä en enää muista.

Upeat maisemat ja meren suolainen tuoksu porautuivat tajuntaan. Kiersimme saaren ja löysimme pienen grillauspaikan, johon pysähdyimme. Valo oli vapaana ja olisi voinut haistella ja tutkia vaikka koko saaren ympäri - siellä ei ollut melkein ketään muita kuin me.

Puitteet olivat siis ihan luksusluokkaa.


Ja mitä tekee Valo? Ikuinen ahmatti, syöpöttelijäsesse, maistuis-varmaan-mullekin-Valo. Se löysi saaren ainoat grilliritilät ja nuoli niitä koko loppuillan.

Että olisihan sitä voinut vaikka uida meressä, lähteä tutkimusretkelle saaren ympäri tai vaikka norkoilla leikkiseuraa. Mutta ei.

Grilliritilät voittivat.

9.8.2014

Minulleko novascotiannoutaja?

Koiran hankkiminen on iso päätös. Toinen lähes yhtä suuri päätös on rodun valitseminen. Aika moni tolleria itselleen pohtiva on ajan saatossa kysellyt minulta tollereiden luonteenpiirteistä ja ominaisuuksista, joten päätin koota asiasta postauksen.

Itse pohdin eri rotuja melko pitkään. Harkinnassa oli novascotiannoutajan lisäksi mm. kooikerhondje, stabyhoun ja bordercollie. Perhana vie, mietin koirainnostuksissani jopa saksanpaimenkoiraa, vaikka voin nyt avoimen nöyrästi myöntää, että se rotu ei minulle sopisi sen paremmin kuin vehnäpullat keliaakikolle.


Vaikka rodunvalinnassa kannattaakin olla tarkka, ei kaikkien mielipiteitä kannata aina kuunnella. Olen kuullut monen varoittavan, ettei tolleri ole ensimmäiseksi koiraksi se parhain. Meidän tapauksessamme tämä oli pelkkää pelottelua. En oikeastaan näe syytä, miksei mikä tahansa rotu voisi sopia ensiomistajalle, kunhan vain rotuun on tarpeeksi perehtynyt ja on koiranpitoon yleensäkin tarpeeksi omistautunut.

Omissa silmissäni tollerin lukuisat hyvät ominaisuudet, kuten vilkkaus, hyväntahtoisuus ja älykkyys nostivat rodun hyvään valoon. Päätoiveenani oli silti energisyys. Pidän ulkoilusta ja aktiviteeteistä, joten en tahtonut mitään sohvaperunaa. Ja ihan hyvin tuo retale on perässäni jaksanut viipottaa. Tavallisena työpäivänä Valon kanssa tulee lenkkeiltyä kolme kertaa, joista kaikki ovat vähintään puolen tunnin mittaisia lenkkejä, kuitenkin niin, että lenkkiaikaa tulee yhteensä vähintään kaksi tuntia. Kaksi tuntia lenkkeilyä päivässä on ainakin meillä ihan minimi, jolla Valo pysyy vielä suhteellisen tyytyväisenä. Viikonloppuisin lenkkeilyä ja ulkoilua kertyy yleensä vähintään tuplamäärät.

Nimensä mukaisesti novascotiannoutajat ovat - luonnollisesti - noutajia. Niiden sydämessä palaa liekki noutamiselle. Eri esineiden hakeminen uudestaan ja uudestaan on usein parasta viihdykettä, mitä tolleri voi pienillä kintuillaan tehdä. Seuravaaksi parhainta on useimmiten syöminen. Käsitykseni mukaan kaikki noutajarodut ovat persoja ruualle, eivätkä tollerit ole mikään poikkeus. Ruoka-aikaan ollaan aina paikalla ja ehkä osittain senkin takia tollerit voivat lihoa melko helposti. Ei jää vain pariin ylimittaiseen tolleriin, joihin olen vuosien aikana törmännyt. Liikalihavuus koiralla on silti koiran joitakin sairauksia lukuunottamatta aina omistajan syy, joten ruokailua on syytä seurata.

Tollereiden helppohoitoinen turkki oli minulle ensiomistajana myös tärkeää. Vaikka se kuulostaakin ehkä pinnalliselta, karsin heti aluksi lagotot ynnämuut trimmaajan päiväunet pois listaltani. En vain ole valmis hoitamaan koiran turkkia niin paljon. Toki tollereillakin korvakarvat menevät helposti takkuun, ja harjaan, pesen ja trimmaan Valoa kykyjeni mukaan, mutta jos nämä joskus unohtuvat, ei se ole maailmanloppu.

Tollerit ovat myös herkkiä koiria. Itse olen huomannut Valon herkkyyden muun muassa siitä, että se uskoo minua puolesta sanasta. Jos ärähdän joskus kovempaa, on Valo siitä äärimmäisen loukkaantunut. Kerran agilitykentällä eräs toveritreenaja huusi omille koirilleen ja samalla kun koirat jatkoivat reuhaamista, lurpahti Valolla häntä ja lelu tippui suusta. Valo pyytää herkästi anteeksi, jos uskoo tehneensä jotain väärin. Valo, kuten tollerit yleensä, on hyvin miellyttämistahtoinen ja haluaisi kaikkien olevan aina onnellisia.

Vaikka tolleripiireissä punanokkia kutsutaankin tolloiksi, ovat ne hetkittäisistä hölmöilyistään huolimatta myös todella fiksuja. Valo on aina oppinut temput salamannopeasti, ja tarjoaa itse eri vaihtoehtoja. Toki se yrittää välillä myös saada palkkansa helpommalla. Tarvitseeko esimerkiksi istua kokonaan maahan, vai riittääkö, että asettaa takamusta vain asteen alaspäin? Tällaisia ja muita vastaavia Valo testaa jatkuvasti.

Erilaisiin harrastuksiin tollerit sopivat erinomaisesti. Meidän ykköslaji on agility, mutta tollereille sopii lähes kaikki koiraharrastukset vepeilystä hakuun ja tokosta flyballiin.

Kovin vaativana rotuna en osaa tollereita pitää. Toki kasvattamiseen menee aikaa, mutta se on joka tapauksessa edessä minkä tahansa rodun kanssa. Vilkkaana koirana tolleri kaipaa niin fyysisiä kuin älyllisiä ponnistuksia, joten jos tollerin mielii pelkäksi kotikoiraksi, on hyvä korvata harrastukset esimerkiksi aktiivisella temppujen opettelulla, metsälenkeillä ja uusilla maastoilla.

Vaativuutta vähentää osaltaan tollereiden ilmeikkyys. Niistä tietää, mitä ne milloinkin ajattelevat. Harvoin tolleri hyökkää kenenkään kimppuun ilmoittamatta siitä selkeästi ensin. Myös ääntely on osa tollereiden repertuuaria. Piippaaminen, mouruaminen, ulvominen, huokailu ja jopa kimeä huutaminen on osa Valon jokapäiväistä kommunikointia.

Toki jokainen tolleri on vähän erilainen, mutta yleisesti rodunomaiset luonteenpiirteet täsmäävät ainakin jossakin määrin. Meille Valo on ollut nappivalinta. Se on minun luottoystäväni ja vastakappaleeni, enkä enää tiedä, mitä tekisin ilman sitä.

Novascotiannoutaja on aivan mahtavan monisäikeinen rotu. Ne haluavat miellyttää, mutta niillä on myös oma tahtonsa. Ne oppivat uuden tempun sekunneissa, mutta välillä eivät ymmärrä kiertää puuta päästäkseen eteenpäin. Ne voivat juosta tuntikausia mäkeä ylös vinkupallon perässä, mutta viettävät välillä myös laiskottelupäiviä.

Joten sopisiko tolleri myös sinulle? Saattaa hyvin olla. Hyvää lisäluettavaa löytyy paitsi Novascotiannoutajat Ry:n sivuilta, myös mm. jutusta Top Ten Reasons NOT to Get a Toller.

6.8.2014

Maisemaretkeilyä

Olen kovan luokan maisemainnostuja. Hienon maiseman nähdessäni alan välittömästi kaavailla paikan päälle asuntoa, huvilaa tai vähintäänkin retkeä.

Joten muutama päivä sitten, kun pyöräilin uutta reittiä pitkin isäni luokse ruokkimaan kalat, osui matkan varrelle paljon uusia maisemia.

Paaaljon uusia retkikohteita.

Yksi kohteista oli kaunis joenpenkka metsän keskellä, jonka ajattelin Valon kanssa valloittaa. Yllättävää kyllä, pyöräillessä sitä ei aina huomaa kuinka pitkätkin matkat taittuvat lyhyessä ajassa. Luulin lähteväni hyvin varustautuneena, sillä otimme aivan ensimmäiseksi bussin allemme. Muistelin bussipysäkin olleen "ihan siinä joen vieressä".

Voin kertoa, ettei se nyt ihan vieressä ollut. Ei siis lähelläkään.

Loputtomat tienhaarat saivat meidät etsimään joenpahaista tunnin verran. Ja minä olin kuvitellut, että sinne kävelee viidessä minuutissa.

Mutta mikäpä retki olisi onnistunut ilman paria epäonnistumista. Sumeaksi mieleni pistänyt epätoivo huuhtoutui nopeasti pois, kun Valo pääsi vihdoin uimaan ja minä pääsin syömään eväitä.



Ja siihen se Valo sitten lupsahti. Keskelle nurmikkoa. Minä taas selailin lehtiä, nautin tekemättömyydestä ja tuulenvireestä ja hätistelin ampiaisia. Sitten lähdimme takaisin kotiin.

Tämä oli kyllä hyvää ajanvietettä. Kotiin tullessa väsytti ja muistoksi jäivät joessa virkistyneet varpaat, nurmikosta vihertynyt t-paita ja auringontuoksuinen koirankarva. Ei huono saalis.

2.8.2014

Pikku apulainen

Oletteko te törmänneet omien koirienne kanssa sellaiseen ilmiöön kuin uteliaisuus?

Noin yleensä uteliaisuus koiralla on minusta oikein hyvä ominaisuus. Uusia temppuja on helpompi opettaa, asioihin tutustuminen nopeutuu ja metsäretkistäkin tulee mielenkiintoisempia.
 
Mutta on siinä varjopuolensakin.

Valo on ihan mahdottoman utelias ja tuleekin siksi aina katsomaan, jos teen jotain vähänkään erityistä. Jos esimerkiksi avaan lattiatasolla jonkin laatikon, Valon nenä on siellä ennen kuin minä ehdin löytää tarvitsemani. Tai jos vaikka parsin rikkimenneitä vaatteita, Valo tunkee kuononsa lähes neulaan kiinni. Ja jos vien roskia, Valon pitää päästä mukaan katsomaan, mihin ne roskat menevät.

Ilmiö on tuttu myös ulkona. Marjoja poimiessa Valo tulee ihan viereen ja nuohoaa sitten juuri edestäni kaikki mustikkapuskat. Ja kun vaihdan paikkaa, Valon täytyy päästä katsomaan, mitä juuri siinä paikassa sitten on.

Aiemmin imurointikin oli hankalaa, kun Valo seisoi ihan imurissa kiinni ja tutki, että mitä minä sillä oikein teen. Yksityisyys ja omassa rauhassa tekeminen on Valolle harmaa alue, jonne se ei mielellään astu. Se haluaisi tehdä kaiken yhdessä.

Olen toki otettu siitä, että tekemiseni kiinnostavat jotakuta niin kovin paljon.

Enpä keksi kovin helposti montaa muuta, keitä lattioiden kuuraaminen kiinnostaisi samalla intensiteetillä.

Mitä sää nyt teet?