Sivut

31.8.2014

Kuorsaava karvaturri

Pidän itseäni melko sikeäunisena. En herää ambulanssin sireeniin, vauvan itkuun enkä naapureiden aamuyöhön venähtäneisiin pippaloihin. Mutta yhteen ääneen herään varsin hyvin.

Valon kuorsaukseen.

Valo on melko kovaääninen nukkuja, ja päivisin sen unta rytmittävät vinkumiset, ulvomiset ja tassujen jyskytys lattiaa vasten. Öisin meno on onneksi rauhallisempaa, ja yleensä sängyn alta on kuultavissa vain pientä, hentoa unituhinaa.

Ymmärrän sen kyllä. Kaikki, mitä Valo hereillä ollessaan tekee, on kovin intensiivistä. Leikeissä ollaan mukana sata lasissa, joka kerta. Agilityssä kaahotetaan kunnes kupsahdetaan kentän laidalle. Ja metsässä nuuskitaan jokainen kivenmurikka yli ja ympäri. Joten kyllä, on ihan loogista että myös nukkuminen on melko kiihkeää.

Ja kuten jo sanoin, yöt menevät yleensä melko rauhallisesti. Siis yleensä.

Sitten on niitä vaiheita, kuten nyt, kun Valo kuorsaa unissaan kuin ronski rekkakuski. Ja jostakin syystä minä en silloin saa unta, vaan panettelen koiraa, joka ei pysy hiljaa edes unissaan.

Meillä ei edes ole lättänokkaista koiraa, jolle kuorsaus olisi tyypillistä. Meillä on punanokkainen tolleri, joka nyt vaan sattuu nukkumaankin intensiivisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti