Sivut

31.10.2014

Joskus kaikki voi mennä myös hyvin

Olimme Valon kanssa viime viikonloppuna agilitykisoissa.

Kisoja edeltävät treenit eivät menneet kauhean hyvin, ja panikoin kisoissakin, että mitä jos se taas menee putkeen tarpeilleen. Se kuva piirtyi verkkokalvooni ilmeisesti sitten pysyvästi. Hirveän kiva. Teimme tämän takia ennen kisoja pitkän lenkin, jonka takia onnistuin missaamaan ensimmäisen radan kohdalla rataantutustumisen.

Ei ollut kauhean hyvät fiilikset ei. Mutta sitten ajattelin, että piru vie. Meni syteen tai saveen, keskitytään pariin hankalaan kohtaan ja katsotaan mitä tulee. Kunhan tehdään hyvällä menolla.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että hyvä meno tarkoitti myös melko hyvää suoritusta. Toisella radalla keskityin nopeuttamaan tempoamme, joka osaltaan onnistuikin.

Molemmat radat olivat virheettömiä, mutta ensimmäiseltä radalta tuli vajaa kaksi sekuntia yliaikaa. Toisella radalla olimme nopeampia: ykkössija ja ensimmäinen luva kakkosluokasta napsahti taskuun.

Kyllä maar olen vain tyytyväinen!

Videoita jälkikäteen katsoessani tulee kyllä mieleen ihan hirvittävästi korjattavaa. Mutta siihen päivään ja hetkeen, ne suoritukset riittivät oikein hyvin.





21.10.2014

Sehän meni ihan putkeen

Viime sunnuntain agilitytreenit menivät ihan putkeen. Siis eivät ollenkaan, mutta sitten kuitenkin.

Juu, olen ihan tarkoituksella näin kryptinen. Hävettää nimittäin vieläkin sen verran, etten tiedä pitäiskö tätä julkistaa vai ei. Mutta ihmisiä - ja koiria - tässä vain ollaan, eikö?

Treenamme sunnuntaisin heti aamusta. En käynyt kotona lenkillä, koska ajattelin ehtiväni lenkkeillä Valon kanssa hallin luona. Meillä tuli kuitenkin kiire, kun treenikaverini oli myöhässä sovitusta noutoajasta. Aikaa varsinaisesti ulkona lämmittelylle ei siten ollut oikeastaan ollenkaan, mutta ehdin kuitenkin päästää Valon - molemmille - tarpeilleen.

Sitten alkoivat treenit. Jakauduimme kolmen ryhmiin ja minä kokeneimpana aloitin treenit. Valo oli innosta piukeana ja pissasi alleen heti ensimmäiseksi. Se ei ole koskaan aiemmin tehnyt niin. Ei edes meidän kesätreenikentällä, joka on ulkona. Tästä viisastuneena olisi tietysti pitänyt viedä se ulos, mutta ajattelin että se oli siinä ja jatkoimme treenejä. Ohjasin Valon putkeen ja ihmettelin, kun sitä ei kuulunut sieltä pois. Ja sitten huomasin, että sehän vääntää torttua, putken sisälle!

Voi hyvä taivas, että minua hävetti, kun ängin putken sisälle kakkapussin kanssa. Tässä sitä treenaataan neljättä vuotta enkä edes tajua ulkoiluttaa koiraani. Valon vikana en tätä pidä, sillä se ei ollut mielenosoitus, vaan puhdas hätä. Vaikka, olisihan se kyllä voinut ilmoittaa hädästään. Tosin minäkin olin niin treenifiiliksissä, ettei siinä mitään signaaleja katsottu. Edellisillan lenkki jäi tyngäksi ja aamun lenkki jäi välistä. Ennen treenejä sillä oli kaksi minuuttia aikaa tehdä tarpeensa. Olisihan siitä jotain johtopäätöksiäkin voinut vetää, esimerkiksi jo ennen treenejä.

Tämän jälkeen vein, jokseenkin hysteerisenä, Valoa ulos joka viides minuutti. Treeneistä ei meinannut tulla mitään kun pelkäsin, että kohta se taas lorauttaa.

Reagoin tähän niin vahvasti varmaan sen takia, että en ollut tajunnut, miten koira voi kesken radan keskittyä mihinkään muuhun kuin radan suorittamiseen. Olen ajatellut, että sellaiset koirat ovat joko huonosti koulutettuja tai niitä ei suoraan sanottuna vain kiinnosta tarpeeksi.

Mutta eihän se niin mene. Ihmisiä ja koiria tässä totisesti ollaan. Ja sainpahan hyvän opetuksen: vie koira aina tarpeilleen ennen treenejä.


17.10.2014

Koira häkistä on kuin sika säkistä

Vaikka pentutehtailu jo sanana nostaa niskavillani pystyyn, täytyy myöntää, että en Valon hankkimisen aikoihin ollut siitä niin tietoinen kuin olisi pitänyt olla. Onneksi maalaisjärkeni kuitenkin toimi ja saimme terveen koiran kunnolliselta kasvattajalta.

Kaikilla ei harmi kyllä käy yhtä hyvin. Pentutehtailu elää ja voi hyvin, myös Suomessa. Tämä oli aiemmin varsinkin itselleni yllätys. Kuvittelin pentutehtailun olevan ongelma nimenomaan ulkomailla. Totuus on kuitenkin se, että pimeät markkinat jylläävät myös täällä koti-Suomessa.

Miksi niitä tehtailtuja pentuja ei sitten kannata ostaa? Ostamalla sellaisen pelastat kyseisen koiran, eikö? Vastaus on mielestäni melko yksiselitteinen. Ostamalla yhden teet vain tilaa toiselle.



Ja vaikka pennut pääsisivätkin parempiin oloihin, ei ole syytä unohtaa niiden vanhempia, jotka joutuvat elämään käsittämättömän huonoissa oloissa. Emot ovat pelkkiä synnytyskoneita eikä niitä usein kohdella elävinä ja tuntevina eläiminä.

Pimeät pennut ovat usein myös sairaita. Pahimmassa tapauksessa niillä on jokin tarttuva tauti, kuten ihmisiäkin tappava rabies. Suomessa rabiesta ei esiinny, mutta laittomasti maahan tuoduilla koirilla on esiintynyt raivotautia. Myös muita ongelmia saattaa syntyä. Vaikka pennut olisi rokotettu, on pimeiden pentujen vanhempia harvoin hoidettu asiallisesti eikä vanhemmista aina ole tietoa. Koiran vanhemmat saattavat olla toistensa lähisukulaisia. Tehtailijat kaupittelevat pentujaan useasti myös niiden ollessa reilusti alaikäisiä luovutukseen. Halpa pentu saattaa siis muuttua älyttömän kalliiksi, kun sitä joutuu oireiden takia viemään lääkäriin ja hoidattamaan ties mistä. Eikä ole kovin harvinaista, että pentu ei hoidosta huolimatta selviä.

Miten välttää pentutehtaalta ostaminen?

Pimeiden pentujen kauppa käy: ihmiset ostavat niitä joko tietämättömyyttään, laiskuuttaan tai välinpitämättömyyttään. Moni kuvittelee pentutehtailun tarkoittavan hämäristä tiloista ostettavaa likaista pentua, jonka omistaja ruoskii koirat verille. Aika usein pentutehtailija voi kuitenkin vaikuttaa varsinkin alussa ihan hyvältä kasvattajalta.

Ikäviltä tilanteilta välttyy niin maalaisjärjen, perusteellisen selvittelyn kuin kriittisyydenkin avulla. Kysele, ihmettele ja vaadi päästä käymään ja näkemään myös sisarukset, emo ja mahdollisuuksien mukaan myös pennun isä. Tutki pentu ja tarkasta sisarusten ja emon kunto. Tehtailija saattaa suostua yhteen tapaamiseen ennen ostoa, mutta toiseen tapaamiseen hermot harvemmin riittävät. Välillä pentutehtailijat sopivat tapaamiset muualle kuin sinne, missä koirat oikeasti asuvat. Tästäkin voi koittaa etsiä merkkejä. Kunnon kasvattaja antaa myös ostajalle aikaa päätöksentekoon ja kysyy itsekin paljon kysymyksiä sinulta, sillä kasvattaja haluaa pentunsa päätyvän hyvään kotiin. Tehtailija taas haluaa tehdä nopeat kaupat, ennen kuin epäilykset heräävät.

Pentutehtaiden tuotoksia kaupitellaan yleensä selvästi rotukoiria halvemmalla netin ilmaispalstoilla. Jos siis hankit koirasi vaikkapa tori.fistä, ole erityisen tarkka. Osallistuin vuosi sitten seminaariin, jossa sanottiin yli 80 % ilmaispalstoilla myytävistä koirista olevan pentutehtaalta kotoisin. Aika hurja luku. Ja vaikkei se pitäisikään paikkaansa, kannattaa ilmaispalstojen kanssa kuitenkin olla varuillaan. Myös prepaidnumero on pentutehtailijan tunnusmerkki. Vaikkei prepaidi missään nimessä ole este hyvälle kasvattajalle, on se hälytyskello jo entuudestaan epäilyttävässä tapauksessa.

Kuuntele siis vaistojasi. Jos jokin tuntuu olevan pielessä, hyvin usein niin myös on. Jos epäilet pentutehtailua, ota yhteyttä alueesi kaupungin- tai kunnaneläinlääkäriin, valvontaeläinlääkäriin tai eläinsuojeluvalvojaan. Se on ainoa tapa, jolla voit vaikuttaa asiaan hyvällä tavalla. Ostamalla pentutehtaan tuotoksen tuet pentutehtailua, vaikka aikeesikin olisivatkin hyvät. Enkä väitä, että se olisi helppoa. Tottakai pentutehtailta tulevia pentuja säälii, ja ne haluaisi viedä kotiin turvaan. Järkevästi ajatellen pimeän pennun ostaminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvä teko. Eikä sääli auta ketään.

Vaikka pentutehtaan koira voi aluksi tuntua helpolta hankinnalta, on se lopulta kaikkea muuta. Ole siis järkevä: älä tue pentutehtailua.

Minkälaisia mietteitä teillä on pentutehtailusta? Oletteko samoilla linjoilla kanssani? Onko kukaan törmännyt pentutehtailijaan?

14.10.2014

Syvällä suossa

Viisi tuntia luonnossa. Hyvältä päivältä ei paljon muuta tarvita.

Torronsuon kansallispuisto tarjosi upeat puitteet päiväretkelle. Ja niin, siinä kun sitä hyppii mättäältä toiselle ja yrittää päästä kuivana perille, ei aikaa ylimääräiselle ajattelulle oikeastaan ole. Askel askeleelta, suo imaisi kaikki huolet mukanaan. Milloinhan se raportti piti palauttaa? Swoosh. Muistinko ilmoittautua tenttiin? Swoosh. Milloin ehdin Valon kanssa treenaamaan? Swoosh. Lopulta kaikki ajatukset kirkastuivat ja sitten ne kaikkosivat kokonaan. Jäljelle jäi vain luonto.

Ja Valo, voi pieni touhu-tolleri Valo. Se juoksi koko viisituntisen punanokka täristen. Kun pääsimme lopulta takaisin autoon, Valo käärityi häntäänsä ja minä takaisin selkiytyneisiin ajatuksiini.

Ei huono.






7.10.2014

Ei enää askeltakaan

Olen pääosin melko leppoisa koiranomistaja, ja ihminen ylipäätään. En provosoidu kovin herkästi ja yritän aina nähdä asioiden parhaimmat puolet. Mutta on yksi asia, mistä en löydä mitään hyvää.

Vapaana juoksevat koirat, joita omistaja ei hallitse yhtään.

Viime aikoina lähes joka pusikon takaa on tuntunut hyökkäävään päälle irtokoira. Jopa agilityn parissa jotkut koirat juoksevat päälle samaan aikaan kun itse yrittää harjoitella rataa.

Mikä siinä oikeasti on? Miksei voida pitää omaa koiraa hihnassa ja seurata tiivisti sen menoja, jos tietää ettei se ole hallinnassa? Agilityssä minusta on vähintäänkin arveluttavaa, että tällaiset koirat edes ovat mukana treenikentällä, riekkumassa vapaana ja valmiudessa hyökkäilemään muita koiria kohti.

Valo on aina ollut herkkä, ja se ottaa muiden koirien hyökkäilyt sydänjuuria riipaisevana. Siksi minua niin ärsyttääkin.



Eikä aina ehdi reagoimaan tarpeeksi nopeasti, jos vieressä treenaava irrallaan oleva koira päättääkin ärähtää Valolle. Tai jos lenkillä täysin puskan takaa päälle syöksyy koira.

Silloin tekisi mieli ärähtää itsekin. Tai edes todeta, että nyt vähän skarppausta kiitos. Mutta usein olen niin häkeltynyt, etten saa sanotuksi mitään. Eikä toinen puolikaan sano juuri mitään. Se suututtaa vielä enemmän. Eivätkö he aio edes pyytää anteeksi? Eivätkö he näe, miten omaa koiraani pelottaa? Mikseivät he tee mitään?

Ymmärrän, että tilanteita halutaan treenata. Mekin pidimme Valoa pentuna vapaana, vaikka se ei silloin vielä totellutkaan täysin. Mutta tiesimme rajamme. Valtasimme pikkuhiljaa suurempia alueita, sellaisia, missä oli yhä enemmän myös muita koiria ja ihmisiä. Enkä koskaan kokeilisi pitää koiraa vapaana yleisellä alueella, jos tietäisin, että se on aggressiivinen.

Monet ottavat nämä tilanteet paljon leppoisammin. Jos koira vähän ärähtää toiselle ja käy kiinni, niin mitäs sitten? Eihän siinä kuinkaan käynyt. Minusta kyseessä on kuitenkin vakava asia. Näen omin silmin, miten raskaasti Valo ottaa sellaiset tilanteet. Tunnen koirani ja tiedän, että sitä pelottaa vielä pitkään.

Ja yhtä vakava asia se on myös toisella puolella. Koska loppupeleissä, voiko toisten koirien päälle hyökkäilevä koira olla itse kovin onnellinen? Tilannetta voi mielestäni verrata koulukiusaamiseen. Pahin olo on oikeastaan sillä, joka kiusaa.

Siksi esitänkin toiveen jokaiselle, jonka koira on joskus hyökännyt toisen päälle. Harjoittele, mutta harjoittele hallitusti. Kun muita on lähellä, pidä koirasi kiinni. Äläkä päästä sitä askeltakaan lähemmäksi minun koiraani.