Sivut

27.12.2014

320 kilometriä

Että tuli sitten ajettua reilut 300 kilometriä kahden, tai oikeastaan neljän, hyllyn takia.

Suuntasimme vähän aikaa sitten seurakaverin kanssa agilitykisoihin Lempäälään nollaratojen toivossa. Voisihan sitä sunnuntai-illan muullakin tavoin viettää, mutta me vietimme sen sitten autossa - ja neljän ansiokkaan hyllyn suorituksessa.

Molempien ratojen alussa Valo juoksi ensimmäisen hypyn ohi. Alkuja lukuun ottamatta suoritukset olivat kyllä ihan hyviä. Valolla oli hyvä draivi, ja sitä minä olenkin peräänkuuluttanut. Vähän karvas mieli kisoista silti jäi. No, jäipähän ensi vuodelle enemmän tavoiteltavaa.

 

25.12.2014

Mukavaa joulua!

Valkea joulu tuli kuin tulikin eteläänkin. Lumimaisemien lisäksi Valo on nauttinut uudesta luustaan, pulkkailusta ja pakettien avaamisesta.

Valo on myös saanut kunnian viimeistellä joulukalenterini. Minulla oli suklaakalenteri, josta viimeisen palan syötyäni annoin koko värkin Valolle. Se teki saman tempun kuin viime vuonna; repi kalenterista jokaisen luukun yksi kerrallaan irti. Tämä lienee jotain tollerihuumoria, josta minä en ihan ole päässyt perille.

Oikein rauhallista ja maukasta joulua kaikille! Minä menen flunssapotilaana kohta uusille päiväunille. Valokin on rauhoittunut uuden luunsa ääreen, ja vinkumisen sijaan joululauluja ryydittää tyytyväinen rouskuna.

13.12.2014

Vuosi kastroinnista

Valon kastroinnista on kulunut jo reilu vuosi. Edellisen päivityksen kirjoitin puoli vuotta leikkauksen jälkeen, ja ajattelin tilanteen pysyvän samana hamaan tulevaisuuten asti. Ihan näin ei onneksi käynyt.

Olen saanut paljon kyselyitä kastrointiin liittyen ja ajattelin tämän postauksen toimivan hyvänä ponnahduslautana omien ajatusten peilaamiseen. Koitan siis kirjoittaa omat kokemukseni ja ajatukseni mahdollisimman rehellisesti, jotta kastrointia harkitseva voisi saada näistä jonkinlaista apua omaan päätöksentekoonsa.

Lähtötilanteemme ennen leikkauttamista oli aika perinteinen: narttukoirat kiinnostivat ihan hirveästi, eikä keskittymisestä meinannut tulla mitään, kun piti vaikka treenata. Tuntui hölmöltä kiusata sekä itseään, Valoa että muita koiria, kun ratkaisu tilanteeseen oli olemassa.



Muutama kuukausi leikkauksen jälkeen huomasin, kuinka Valon energiataso oli tipahtanut merkittävästi. Valo tuntui huomattavasti aiempaa löysemmältä ja laiskemmalta. Itkin tätä monet illat, mutta nyt, kun leikkauksesta on jo yli vuosi, on energiatasot nousseet samoihin lukemiin ja virtaa riittää taas ihan samalla tavalla. Valo on jopa alkanut taas piippaamaan iltaisin, vaikka se olisi kyllä saanut unohtuakin. Energiaa siis riittää, eikä merkkejä laiskuudesta ole enää näkyvissä.

Käytännössä Valo on täysin sama ja samanluonteinen koira kuin ennen leikkausta, mutta se pahin ongelma; kiinnostus tyttöihin, on heikentynyt selkeästi. Nykyään Valo pystyy jopa leikkimään koirien kanssa, aiemmin se oli vain astumisen yritystä. Valo pystyy myös keskittymään esimerkiksi lenkkeilyyn tai treenaamiseen ihan eri tavalla kuin aiemmin. Muut koirat eivät häiritse yhtään, vaikka vieressä treenaisi juoksuinen narttu.

Valon tilanne on siis tasaantunut merkittävästi ja mitään luonteenmuutoksia tai sen koommin ulkonäkömuutoksiakaan en ole huomannut.

Ruokahalu sen sijaan on kasvanut ihan älyttömiin mittasuhteisiin ja saa olla huipputarkkana, ettei koira lihoisi turhaan. Ruoka maistui jo aiemmin hyvin, mutta nyt Valo ei malttaisi edes lähteä lenkille, jos joku on keittiössä. Muiden kokemusten perusteella tämä taitaa olla aika yleinen leikkauttamisen jälkiseuraamus. Valon paino ei kuitenkaan ole noussut kuin kilon, sillä olemme vähentäneet ylimääräiset herkut lähes nollaan ja olleet supertarkkoina nappulamäärissä. Kunhan nykyiset nappulat loppuvat, on ajatuksissa myös ruokavalion muutos entistä proteiini- ja rasvarikkaampaan ruokaan, sillä uskon, että muutos auttaisi pitämään Valon kylläisempänä pidempään.

Leikkauksen vaikutukset näkyivät Valossa pitkään, mutta nyt ne ovat onneksi tasaantuneet. Tuttuni aussie oli kastroitavana samaan aikaan kuin Valo, ja sillä ei huomattavia muutoksia tullut ollenkaan. Aika tapauskohtaista taitaa siis olla, mitä vaikutuksia kastrointi tuo tullessaan.

Jos harkitset kastrointia, suosittelen sitä oman kokemukseni perusteella ehdottomasti. Tosin mielestäni isolle toimenpiteelle tulee olla hyvä syy: jos koiralla tai sinulla ei ole suuria ongelmia, voi kastrointi olla turhaa. Vaikka leikkaus on rutiinitoimenpide, liittyy siihen aina riskinsä - ja toki myös toipilasaika, joka ainakin meillä oli aika kauheaa.

Mutta jos koiran käytös on oikeasti häiritsevää, ja sellaista mihin kastrointi voisi auttaa, kannattaa sitä ehdottomasti harkita. Meillä päätös oli oikein onnistunut.

11.12.2014

Vuoden (melkein) viimeiset kisat

Viime viikonloppuna starttasimme kahden lähdön verran agilitykisoissa.

Ensimmäiseltä radalta tuli yliaikanolla (+ 1,66 sekuntia) ja kolmas sija. Toiselta radalta tuli kolmanneksi viimeiseltä esteeltä hylkäys, kun Valo kiipesi A:lle, vaikka sen piti mennä putkeen. Videolta näkee, että vähän harmitti. (Ilmeisesti muuten myös yleisöä, kun videolta kuuluu tuntemattoman lapsen huudahdus "sehän sai vain hyllyn!". Mahtava kommentaattori! Sama lapsi ihmetteli kuulemma vielä videon loputtua sitä, miten meille tuli hylly, vaikka näytti hyvältä. Hihi.)

Näiden kisojen piti olla viimeiset, mutta koska molemmat suoritukset olivat niin lähellä, innostuin ilmoittautumaan vielä yksiin kisoihin. Ne ovat tulevana viikonloppuna Lempäälässä, puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Ilmoittautuessa olin ihan fiiliksissä, nyt tuntuu jo vähän hassulta matkata yhteensä kolme tuntia noin kahden minuutin radallajuoksua varten. Varsinkin, kun olisi tässä muutakin tekemistä. Tosin parasta tekemistä on kyllä juuri tämä - Valon kanssa yhdessä vietetty aika.

Ja eikö pieni hupsuus ja spontaanius ole välillä ihan hyvästä?

 
 

5.12.2014

Perjantaifiiliksissä

Meillä on toimistolla ihan perjantaifiilikset, mites teillä?